Järjestämään Nufitia

 

Kiinnostaako Nuorten filosofiatapahtuman järjestäminen? Nufitin toteutuksestä päävastuussa on legendaarinen Nufit-työryhmä!

Nufit-työryhmä on 10–15 vapaaehtoisen porukka, jonka tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa Nuorten filosofiatapahtuma ja huolehtia sen markkinoinnista sekä käytännön järjestelyistä. Nufit-toiminnan laajennuttua myös esimerkiksi Nuorten ajattelijoiden klubin järjestämiseen ei Nuorten filosofiatapahtuma ole ainoa tekemisen kohde työryhmäläislle, vaan toiminta on entistäkin monipuolisempaa!

Työryhmässä toimii eri-ikäisiä ihmisiä eri taustoista – protutoiminnan kautta mukaan tulleita, filosofian opiskelijoita, filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien liiton FETOn jäseniä sekä muita tapahtumasta kiinnostuneita.

Nufitia uudistetaan aktiivisesti kävijäpalautteen ja työryhmäläisten ideoiden perusteella. Jos sinulla on siis ajatuksia siitä miten Nufitista saisi entistä mielenkiintoisemman ja toimivamman tapahtuman, lähde mukaan työryhmään tekemään ideasi todeksi! Aikaisempaa kokemusta ei tarvita, vaan innostus ja motivaatio on tärkeintä työryhmän toiminnalle!

Käytännössä työryhmän jäsenenä pääset esimerkiksi:

Ideoimaan ja suunnittelemaan ohjelmaa:
– Työryhmän jäsenet valitsevat tapahtuman teemat, otsikot, alustajat ja kaiken muunkin. Tule mukaan pitämään huolta, että ohjelmasta löytyvät Suomen skarpemmat alustukset!

Markkinoimaan tapahtumaa:
– Tavoitteenamme on kasvattaa kävijämäärää entisestään ja varmistaa että kaikki filosofiasta kiinnostuneet nuoret saavat tiedon tapahtumasta ja tulevat paikalle! Siispä markkinointiin tarvitaan aina innokkaita tekijöitä. Samalla saat kokemusta markkinointihommista!

Koordinoimaan vapaaehtoisia ja haastajua:
– Nufit ei olisi mitään ilman teräviä haastajia ja ahkeria vapaaehtoisia. Onko sinulla mielessäsi paljon potentiaalisia haastajia? Oletko haka rekrytoimaan vapaaehtoisia? Nufitia tehdessä organisointitaidotkin karttuvat.

Nuorten ajattelijoiden klubin työryhmä

Mikä juuri nyt yhteiskunnassa puhuttaa? Kenen kanssa haluaisit jutella kahvikupin äärellä? Nuorten ajattelijoiden klubi tuo Nufitin keskustelun lavoilta pöytien ääreen – ja Nufit-työryhmässä päätetään kulloisenkin klubin teema ja keskustelun alustaja(t).

Hallitus:
Nufit-työryhmä toimii Helsingin nuoret ajattelijat ry:ssä, joka tarvitsee itselleen hallituksen. Hallitus ei varsinaisesti ole osa työryhmää, vaan mahdollistaa työryhmän toiminnan hoitamalla esimerkiksi yhdistyksen taloutta. Hallitus valitaan aina Hennan yleiskokouksessa tammikuun lopulla. Hallitus on myös paatuneimmankin byrokraatin unelmapaikka – vaikka tekeminen ei olekaan nipottamista!

Varsinainen työryhmä kokoustaa kerran-pari kuussa pääkaupunkiseudulla. Kokousten välissä töitä tehdään itsenäisesti ja pienemmissä alatyöryhmissä.

Vuoden 2019 Nufitin suunnittelu alkaa helmikuun 2018 tienoilla ja tuolloin valitaan myös uusi työryhmä. Ilmoittautumisohjeet vuoden 2019 tapahtumaa suunnittelevaan työryhmään tulevat tammi-helmikuun aikana tälle sivulle. Pysy siis kuulolla!